Sivut

perjantai 24. toukokuuta 2013

Sisustus uusiksi!

Olen jo pitkään haaveillut makuuhuoneen uudelleen sisustamisesta ja nyt olen tätä asiaa suunnitellut entistä enemmän! Olenkin tehnyt pienen kollaasin tuotteista joita haluaisin tai ainakin tyylillisesti suunnitellut.

Alla siis pohjakuva mistä lähdetään liikkeelle. Huoneen oven takana on kaksi vaatekaappia mutta ovat tälläkin hetkellä aivan täynnä vaatteita ja muuta tavaraa joten ainoa ratkaisu on hankkia lisää kaappitilaa johon saisi säilytykseen mm. kenkiä, vaatteita ja muuta jotka nyt vähän pyörivät siellä täällä.
Lähtötilanne
Nyt suurin ongelma säilytyksen kannalta ovat ratsastussaappaat, en viitsi niitä aina pitää eteisessä esillä enkä halua niitä laittaa parvekkeelle säilytykseen muuttuvan sään takia, myöskään kylpyhuone ei ole niille hyvä paikka kosteuden kannalta. Siispä olen päättänyt hankkia IKEAsta kaksi Bestå sarjan kaappia valkoisella rungolla ja valkoisilla korkeakiiltoisilla ovilla, yksi matala 120 x 40 x 64cm ja yksi korkea 60 x 40 x 192cm. 

Kaapin ilman ovia...
 
...ja ovilla! :)

Matalassa Bestå kaapissa olen suunnitellut säilyttäväni mm. ratsastussaappat sekä muutamat harvoin käytössä olevat ns. paremmat kengät. Matalan Bestå kaapin päälle tulee kaksi tai kolme valkoista Lack-hyllyä mihin laitan esille laukkujani. 

Tavoite
Seinät vaihtavat myös väriä, nyt lipaston takana oleva seinä on marjapuuron punainen ja muut seinät vaaleat. Väri kuitenkin alkaa hieman kyllästyttämään joten kaikki seinät saavat värikseen Laasti sävyn ♥ Lattialle haluan pörröisen ja valkoisen maton, uusi sisustus tulee siis olemaan vaaleaa, valkoista, hopeaa ja kohtuudella bling blingiä ;)


Tulevan sisustuksen osalta suunnitelmat ovat hieman vielä auki nojatuolin ja Bestå-kaapistojen väliin jäävällä seinällä eli siinä missä nyt on lipasto. Olen nimittäin aina haaveillut kampauspöydästä, todennäköisesti tulen kaiken muun tekemään valmiiksi ja vasta viimeisenä päätän kampauspöydän kohtalon. Toinen vainhtoehto on laittaa seinälle peili.

Sisustus menee siis näillä näkymin uusiksi kesälomani aikana, ei enään kauan ;)

Mikä siis muuttuu?
- seinät vaihtavat väriä
- kirjoituspöytä ja tietokone muuttavat toiseen huoneeseen
- värimaailma vaihtuu vaaleaan ja raikkaaseen
- lisää säilytystilaa
- kattovalaisin menee vaihtoon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti